Hanki itsellesi taidot välttää uhkatilanteet ja toimia itsepuolustus tilanteissa. Tulet saamaan itsevarmuutta, rohkeutta ja taitoa käyttää itsepuolustustaitoja. Ota askel turvalliseen elämään!

Uhkatilanne ja itsepuolustuskurssi

Miksi tärkeä?

Olitpa sitten töissä tai vapaa-ajalla, niin kaikilla meillä on oikeus omaan koskemattomuuteen. Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään joutumista väkivallan kohteeksi työpaikallaan tai vapaa-ajallaan.

Valitettavasti Suomessakin väkivalta ja raiskaustilastot ovat kasvussa. Nyt on vielä noussut julkisuuteen todella paljon tapauksia seksuaalisesta häirinnästä työpaikoilla ja vapaa-ajalla. Kuinka paljon onkaan tapauksia, joita ei ole tilastoitu mihinkään.

80% hoitoalan työntekijöistä oli kokenut väkivaltaa työpaikallaan, jonka seurauksena työntekijöiden sairauslomien määrä on kasvanut merkittävästi.

Turvallisuus on tunne, jonka me kaikki haluamme tuntea joka päivä. Ota askel turvallisempaan elämään ja lähde mukaan uhkatilanne ja itsepuolustuskurssille.

Tätä kurssi sisältää

 

  1. Parasta itsepuolustusta on taito osata välttää uhkaavia tilanteita. Kurssi alkaakin harjoitteilla miten välttää uhkatilanteita, tehdä parempia ratkaisuja kadulla kulkiessaan tai työpaikalla. Uhkatilanteeseen jos kuitenkin joutuu, on hyvä tietää mitä keinoja on tilanteesta pakenemiseen.

 

  1. Uhkaavassa tilanteessa iskee usein paniikki/stressitasot nousee. Toisille paniikin tunne on suurempi kuin toisille. Kaikille on yhtä tärkeää tiedostaa, että miten toimin eritilanteissa, jonka avulla selviän uhkatilanteesta ja pääsen pakoon. Jos pakeneminen ei ole mahdollista, itsepuolustuskurssilla saamilla tiedoilla ja taidoilla on suuri merkitys itsensä tai muiden suojelemisessa. Kurssilla harjoitellaan, miten irrottautua eri kohdista jos otetaan kiinni, eri tilanteissa ja mitä tehdä irrottautumisen jälkeen.

 

  1. Vakava väkivalta, jossa henki uhattuna. Tähän kuuluu lyönnit, potkut, raiskausyritykset ja kuristaminen. Viimeisessä osiossa harjoitellaan, että mitä näissä tilanteissa voi tehdä, jotta selvitään ja päästään pakoon.

 

  1. BONUSOSIO Bonuksena saat kotona omalla kehonpainolla tehdyn liikkuvuus ja lihaskuntovideot. Itsepuolustustilanne voi vaatia jonkin verran voimaa ja liikkuvuutta, että selviämme tilanteesta helposti pois. Näillä bonusvideoilla saat liikkuvuutta kehoosi ja voimaa. Videot eivät vaadi kuntotasoa.

Mitä saat tästä kurssista?

  • Tiedon hätävarjelulaista: Mielenrauhaa, kun tiedät mitä saat tehdä rikkomatta lakia
  • Kaikki harjoitukset videoilla, jotka jäävät sinulle loppuelämäksi: Voit katsoa harjoitukset rauhassa, niin monta kertaa kun haluat
  • Keinoja miten välttää uhkatilanteita: Kurssin käyneenä voit itsesi lisäksi myös pelastaa ystäväsi, tekemällä parempia valintoja
  • Ihmiskehon anatomiaa (heikkoja kohtia): Opit ihmisestä heikkoja kohtia, johon voit itseäsi puolustaessa iskeä, käyttämättä paljoa voimaa
  • Irrottautumiset käsistä, vaatteista: Osaat irrottautua tehokkaasti, käyttämättä paljoa voimaa
  • Irrottautumiset kuristustilanteesta pystyssä ja maassa: Osaat irrottautua henkeä uhkaavasta tilanteesta
  • Yleisimpiä lyöntejä ja potkuja vastaan torjuntoja:
  • Maassa itsepuolustusta (kuristus ja raiskaustilanteet)
  • Itsepuolustus veitsiuhkaa vastaan
  • BONUS Harjoituksia, millä parannat liikkuvuuttasi ja voimatasoasi

Kurssi ei sovi kaikille, joten jos tunnistat itsesi näistä

  • Et ole valmis tekemään harjoituksia
  • Et ole valmis tekemään töitä oppiaksesi itsepuolustustaitoja
  • Sinulla on jo monien vuosien kokemus kamppailulajeista, etkä halua oppia lisää
  • Haluat käyttää tekniikoita vääriin tarkoituksiin

Jos tunnistat itsesi näistä, niin kurssi sopii sinulle mainiosti

  • Sopii sinulle erittäin hyvin, jos haluat kävellä levollisin mielin yksin kadulla ja jopa pimeällä.
  • Koskemattomuutesi on uhattuna työpaikallasi tai vapaa-ajallasi
  • Väkivallan uhka on työpaikallasi tai vapaa-ajallasi
  • Olet halunnut oppia itsepuolustustaitoja, mutta aikasi ei riitä lähtemään kursseille tai kurssin aikataulut eivät ole sopineet sinun aikatauluun
  • Asuinpaikallasi ei ole järjestetty itsepuolustuskursseja, mutta haluaisit oppia niitä
  • Olet käynyt muutaman tunnin itsepuolustuskursseja, etkä muista tekniikoita juuri ollenkaan

Minkä arvoinen tämä kurssi on?

 

Itsepuolustuskurssit kestävät yleensä sen 3-5h. Se on vain yksi kurssi, joka on hyvin lyhyt aika oppia kaikkea uutta. Kurssien hinnat pyörivät yleensä 35–50€ välillä. Lasketaan, että kävisit kerran viikossa yksittäisellä itsepuolustuskurssilla 8 viikon ajan. Hintaa silloin tulisi 280–400€.

Bonuksena saat omalla kehonpainolla tehtävän lihaskunto-ohjelman, liikkuvuutta parantavan ohjelman ja video ohjauksen siihen. Näiden arvo olisi 250€

Yhteensä 530-650€

Tämä koko 8 viikon kurssin hinta on vain 79€

 

Alle 1,41€ päivässä! Sillä ei saa edes huoltoasemalla kahvikupillista kahvia.

Tämä kurssi jää sinulle loppu elämäksi, auttaa sinua ennakoimaan uhkatilanteet ja oppimaan itsepuolustustaitoja.

Usein kysyttyjä kysymyksiä kurssista

 

Olen kokeillut ja epäonnistunut, koska en jaksanut seurata ohjelmia. Miten välttyisin tältä asialta nyt?

Kurssilla tulet saamaan monia eri tekniikoita itsepuolustustilanteisiin. Valitset niistä itsellesi parhaat. Mitkä saat toimimaan hyvin, niin alat niitä sitten hiomaan. Tarkoitus olisi, että tekniikat tulisivat alitajuisesti, jos uhkatilanteeseen joutuu. Näin et joudu kuin keskittymään muutamiin tekniikkoihin, joten se ei paljoa aikaa vie ja varmasti jaksat seurata tekniikkavideoita. Liikkuvuus ja kunto-ohjelman liikkeet ovat yksinkertaisia, helppoja tehdä kotona ja eivätkä myöskään vie paljoa aikaa.


On niin kova kiire elämässä, niin en tiedä ehdinkö tehdä harjoituksia

Kurssilla tulet saamaan monia eri tekniikoita itsepuolustustilanteisiin. Valitset niistä itsellesi parhaat, mitkä saat toimimaan hyvin ja alat niitä sitten hiomaan. Tarkoitus olisi, että tekniikat tulisivat alitajuisesti jos uhkatilanteeseen joutuu. Näin et joudu kuin keskittymään muutamiin tekniikkoihin, joten se ei paljoa aikaa vie. Bonus videot liikkuvuus ja lihaskunto-ohjelmatkaan eivät vie aikaa kuin 20-30min, uskon että sinulta löytyy sen verran aikaa tehdä harjoitukset.

 

En usko, että liikkeillä voi saada aikaan tuloksia. Voitko perustella miten se olisi mahdollista?

Itsepuolustustekniikat ovat testattuja ja kyllä ne toimivat vaikka koko eroakin olisi tai vastassa olisi paljon vahvempi esim. nainen vastaan mies. Kaikilla ei toimi samat tekniikat, vaan pitää poimia kurssilta ne omat, mitkä saa onnistumaan hyvin eri tilanteissa ja luontevasti. Näillä tekniikoilla on selvitty mm. kaupanryöstöstä, väkivaltatilanteesta ja raiskaustilanteesta.

 

Miksi ostaisin tämän, kun muitakin on tarjolla?

En itse ainakaan tiedä, että kukaan muu pitäisi itsepuolustuskurssia nettiversiona. Livekurssin pitäjiä on Suomessa varmasti monia. Videoita voit aina kelata alkuun ja katsoa uudestaan, niin monta kertaa kun haluat. Livetunneilla aika on rajallinen. Saat tästä kurssista videoidut ohjeet ja treenit loppuelämäksi käytettäväksi.

 

Uskallanko ostaa / lähteä mukaan?

Kyllä uskallat. Tämä kurssi ei vaadi kuntotasoa tai minkäänlaista kokemusta kamppailulajeista. Jokainen harjoittelee kotonaan omaan tahtiin. Tosiaan videot jäävät sinulle loppuelämäksi. Jos epäilyttää ostaa netistä tai tuntuu että onko tämä huijaus, niin ei ole. Tässä vielä yritykseni tiedot.

Tmi Mikon hieronta ja PT-palvelut
Y-tunnus 2584859-3
[email protected]
96100 ROVANIEMI

Kuka on Mikko?

Hei, Olen Mikko! Ammatiltani olen hieroja ja personal trainer. Näiden lisäksi olen kamppailulajiopettaja, kuntonyrkkeilyohjaaja ja turvallisuusalankouluttaja. Olen harrastanut kamppailulajeja 15- vuotta ja opettanut 10- vuotta. Itsepuolustuskursseja olen opettanut hoitoalalla oleville, ravintola ja kaupanalan työntekijöille, koululaisille tai muuten itsepuolustuksesta kiinnostuneille.

Pienenä poikana katsoin leffan Mortal Kombat, niin sen jälkeen halusin alkaa harrastaan kamppailulajeja ja olla ninja. Halusin oppia puolustamaan itseäni, koska olin hyvin pieni kokoinen. Silloin kotipaikkakunnallani Kolarissa ei ollut mahdollisuutta harrastaa mitään kamppailulajeja. Harjoittelin silloin itsekseni erilaisia potkuja seiniin ja puihin. Kolariin tuli sitten Taekwon-Do jota aloin harrastamaan ja harrastan edelleenkin. Muutettuani Rovaniemelle aloin opettamaan Taekwon-Doa. Tällä hetkellä Taekwon-Dosta löytyy toisen asteen mustavyö 2Dan. Kokemusta löytyy vielä mm. Brasilian jujutsusta.

Tämän valmennuksen olen luonut, koska väkivalta ja raiskaustilastot ovat tilastojen mukaan kasvussa. Nyt on vielä noussut tietoon ympäri maailman tosi paljon seksuaaliahdisteluja. Yli 80% hoitoalan työntekijöistä kokee väkivaltaa työpaikallaan. Myös siksi, koska koulutuksissa kuulee paljon, että tekniikoita ei muisteta tai sitten ihmiset eivät aikataulujen takia pääse kursseille.

Jokaisen meidän pitäisi pystyä työskentelemään tai olemaan vapaa ajalla ilman, että joutuisi pelkäämään omaa turvallisuutta tai koskemattomuutta. Ympäri Suomea järjestetään itsepuolustuskursseja, mikä on tosi hyvä asia. Ne vain valitettavasti on muutamien tuntien kursseja, joista ei välttämättä muista asioita. Tässä valmennuksessa saat videot loppuelämäksi.

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.